Nettirakkaus on

Facebook-rakkaus

Vaikka minä twiittaisin suomeksi ja englanniksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain internetin härpäke ja buginen applikaatio.

Ja vaikka minulla olisi uusin Samsung Galaxy ja tietäisin kaikki hakukoneiden salaisuudet ja kaikki digitrendit, ja vaikka minulla olisi Instagram, että voisin ottaa neliönmuotoisia valokuvia, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Ja vaikka minä sallisin verkkoselaimessani kaikki evästeet, jakaisin kaiken paikkatiedon ja poistaisin kaikki yksityisyysasetukset, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua hyödyttäisi.

Rakkaus on bittimielinen, rakkaus on qwertyä; rakkaus ei trollaa, ei spämmää, ei floodaa, ei sekoile somessa, ei riko tekijänoikeuksia, ei provosoidu, ei muistele poistettuja kommentteja, ei iloitse maksumuureista vaan iloitsee yhdessä avoimen datan kanssa.

Kaiken se jakaa, kaiken se deletoi, kaiken se moderoi, kaiken se saa mahtumaan 140 merkkiin.

Rakkaus ei koskaan häviä, mutta kommentoiminen, se katoaa, ja peukuttaminen, se lakkaa, ja akku tyhjenee.

_  _  _

Kirjoitus on alun perin julkaistu Blogitaivaalla 4.11.2013. Siirsin sen tänne 8.2.2017. 

 

Oikea media

Olen lukenut tänään Oikeaa mediaa. Siis Oikeaa, isolla oolla. Kyseessä ei ole parodiasivusto, vaikka nimi vahvasti viittaakin sellaiseen. Suomessa todellakin on uusi media. Tai ehkä oikeammin olisi sanoa blogisivusto, sillä kaksi kolmasosaa kirjoituksista on blogeja. Blogeista taas huomattava osa on kirjoitettu nimimerkillä.

Itse verkkosivullaan Oikea media ei kerro kuka tai mikä se on, mutta Oikean median Facebook-sivulta löysin seuraavan määritelmän. (Tosin Facebookissa on kaksi Oikea media -sivua, enkä ole aivan varma kumpi niistä on oikea. Voiko olla olemassa kaksi oikeaa mediaa?!)

”Me annamme äänen niille suomalaisille, joita valtamedia ei kuuntele ja jotka se suoranaisesti haluaa vaientaa. Me haluamme tehdä hiljaisen enemmistön tietoiseksi siitä, että se on enemmistö, ja että sen ei tarvitse hävetä mielipiteitään ja maailmankatsomustaan.”

Minusta uusi media on aina hyvä juttu, ainakin silloin kun tekijöiden motiivit ovat vilpittömät. Olen sekä sananvapauden että laadukkaiden uutisten kannalla. Siksi, Oikean median mahdollisena asiakkaana, haluaisinkin antaa muutaman vinkin.

Ensinnäkin, vaihtakaa nimi. Se kuulostaa vitsiltä.

Toiseksi, kirjoittakaa juttunne Oikeilla nimillä. Nimimerkki ”Professorin ajatuksia” ei herätä luottamusta. Enkä todellakaan suosittele vaihtamaan nimimerkiksi ”dosentti”.

Kolmanneksi, pysykää asiassa älkääkä vihjailko. Esimerkiksi uutinen Irja Askolan esiintymisestä Gay-gaalassa on otsikoitu: ”Onko pedofilian piilomarkkinointi yleistymässä?” Ottamatta kantaa Irja Askolaan tai homouteen ihmettelen: miten ihmeessä pedofilia liittyy uutiseen?

Neljänneksi, maailma on enemmän kuin oikeisto ja vihervasemmisto. (Enkä nyt mainosta Keskustaa.) Jos joku on kanssanne eri mieltä jostakin asiasta, se ei vielä määritä tämän poliittista kantaa.

Ja lopuksi: onnea oikeiden uutisten tekoon. Oikeasti. Yleisradion ja Sanoma-konsernin uutiset eivät todellakaan ole aina puolueettomia eikä uutisointi tasapuolista. Olen myös pannut merkille, kuinka vaikkapa Uusi Suomi heittää blogisteja pihalle pelkkien ”väärien” mielipiteiden vuoksi. Se on häpeällistä. Ollakseen varteenotettava media eri näkökulmien ja äänenpainojen tulee olla edustettuina.

Siitä pääsenkin viimeiseen neuvoon. Toimikaa itse viisaammin, tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin kuin ne mediat, joita ihan syystä arvostelette. Pyrkikää laadukkaaseen journalismiin. Olkaa enemmän kuin pelkkä vastamedia, enemmän kuin vain yhden aatteen äänitorvi.

Olkaa oikea media.

oikea-media.png

Miten Facebook muuttaa valheen totuudeksi ja ystävän viholliseksi

”Kun valhe toistetaan riittävän usein, siihen lopulta uskotaan.” Voi tietenkin olla, että tämäkin väite on perätön, ja että sitä on vain toistettu niin usein, että minäkin sen uskon. Toisaalta sekä historia että psykologinen tutkimus osoittavat kiistattomasti, että valheen toistaminen ”kannattaa”. Joseph Göbbels tiesi, että tullakseen lopulta uskotuksi valheen kannattaa olla myös röyhkeä. George Orwell kirjoitti, että ”jos johtaja sanoo, että se ja se ei koskaan tapahtunut — se ei koskaan tapahtunut”. Orwellinsa ovat lukemattomat diktaattorit ja suurvaltojen johtajat lukeneet.

Eräässä tutkimuksessa haastateltavia pyydettiin arvioimaan, ovatko esitetyt väittämät totta vai valetta. Väittämät, jotka olivat tyyliä ”Grönlannissa asuu 50 000 ihmistä”,  toistettiin kahden viikon välein. Pelkästään väitteen toistuva arvioiminen sai koehenkilöt uskomaan, että väite piti paikkansa.

Erityisen kiinnostavaa on, että ihmiset uskovat valheeseen senkin jälkeen kun väite on osoittautunut valheeksi. Monet ovat yhä vakuuttuneita siitä, että Barack Obama on muslimi ja että Trumpin virkaanastujaisissa oli ennätysyleisö. Paradoksaalista on, että tällaisen disinformaation, siis tarkoituksella levitettyjen valheiden, korjaamisyritykset usein jopa pahentavat asiaa: valheeseen uskotaan entistä lujemmin.

Eilen Yhdysvaltojen presidentin neuvonantaja Kellyanne Conway vei ”vaihtoehtoiset faktat” täysin uudelle tasolle puhuessaan Irakin pakolaisten suorittamasta Bowling Greenin massamurhasta. Conway valitteli, että tapahtumaa ei koskaan uutisoitu. Syy uutispimentoon löytyi kuitenkin pian: Mitään Bowling Greenin massamurhaa ei ollut olemassakaan. Uutiskanava Fox puolestaan kertoi pari päivää sitten Twitterissä, että Kanadan Quebecin moskeijaiskun syyllinen oli Marokon kansalainen. Vasta Kanadan pääministerin toimiston pyynnön jälkeen virheellinen uutinen poistettiin (mutta ei varsinaisesti korjattu).

Mutta vaikka valeuutinen selkeästi korjattaisiin, se ei estä uskomasta alkuperäiseen, väärään uutiseen. Näin on, hämmästyttävää kyllä, siinäkin tapauksessa että lukija hyväksyy ja muistaa  korjauksen. Kaiken lisäksi on suuri todennäköisyys, että virheellisen uutisen oikaissut uutiskanava, verkkosivu (tai ystävä) torjutaan jatkossa kokonaan. Näin lähteestä, joka osoittaa itselle merkityksellisen uutisen lopulta virheelliseksi, tulee hetkessä ei-toivottu.

Ihmiselle on tyypillistä, että uskominen on helpompaa kuin epäileminen. Jokaisen uuden uutisen oletusarvo on: ”tosi”. Epäileminen ja kyseenalaistaminen edellyttävät huomattavasti aivotyötä. Ja kenelläpä olisi aikaa lähteä jokaista uutista tarkistamaan. Mutta valitettavasti ihminen on erityisen huono hylkäämään kerran omaksumaansa tietoa, vaikka se olisi osoittautunut virheelliseksi. Se vasta vaatisi aivotyötä. Kun on kerran nähnyt huomattavasti vaivaa muodostaaksen ehjän ja kattavan maailmankuvan — uskonnollisen tai ideologisen — ei tunnu mukavalta lähteä sitä enää jälkikäteen korjailemaan.

Siksi sellainen sosiaalinen media kuin vaikkapa Facebook on mitä oivallisin keksintö. Facebook oppii nopeasti, mistä mielipiteistä tykkäämme ja mitä uutisia jaamme, ja sen algoritmit tuottavat meille jatkossa yhä enemmän samankaltaisia uutisia. Sillä ei ole väliä, ovatko uutiset totta vai eivät; tärkeintä on, että ne ovat, Mark Zuckerbergin sanoin, ”käyttäjän kannalta relevantteja”.

Juuri tällä tavoin muodostuvat Internetin kaikukammiot, kuplat ja ghetot. Informaatio, jonka luulemme tuovan lisää ymmärrystä onkin vaarassa tyhmentää meitä. Tieto, jonka pitäisi avartaa maailmaamme, tekeekin siitä entistä rajatumman. Ystävistä, jotka korjaavat vääriä uutisia, tuleekin vihollisiamme.

Tutkimuslähteet:

Allport, F & Lepkin, M.: Wartime rumors of waste and special privilege: Why some people believe them. Journal of Abnormal and Social Psychology, vol 40, 1945.  

Brehm, S. S., & Brehm, J. W.: Psychological reactance: A theory of freedom and control. New York: Academic Press, 1981.

Gilbert, Daniel: How Mental Systems Believe. American Psychologist, Vol 46, No. 2, 1991.

Lewandowsky, Stephan & al.: Misinformation and Its Correction. Continued Influence and Successful Debiasing. Psychological Science in the Public Interest 13(3), 2012. 

Totuutta edeltävä aika

Nykyään kuulee sanottavan, että elämme totuuden jälkeistä aikaa. En olisi niin optimistinen. Väite nimittäin olettaa, että olemme joskus eläneet totuuden aikaa. Milloin tällainen aikakausi olisi ollut? Jo luomiskertomuksen alkulehdiltä saakka kysymys on ollut korkeintaan puolitotuuksista: ”Teidän silmänne aukenevat.” Silti vielä Pilatus, silmät luultavasti auki, kysyi: ”Mikä on totuus?” Kun sitten Totuus viimein tuli ihmiseksi, totuudesta kiistely vasta alkoikin. Totuuden takia — ja sen nimissä — lähes kaikkien uskontojen edustajat ovat tappaneet toisiaan. Kun ”totuus” on kukoistanut, monen aika on pysähtynyt, kirjaimellisesti.

Siksi en usko, että elämme totuuden jälkeistä aikaa. Sen sijaan uskon, että totuus on vääjäämättömästi edessä. Joskus tulevaisuudessa kansakunnat jaetaan vuohiin ja lampaisiin ja jokaisen kansakunnan teot punnitaan. Tuossa tuomiossa ei ole kysymys siitä, ketä joku yksittäinen ihminen on äänestänyt, kenen ajatuksia peukuttanut, mihin kirkkokuntaan kuulunut tai miten usein ollut oikeassa.

Kyse on siitä, miten kukin kansakunta on kohdellut kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Yksi näistä kohderyhmistä on kodittomat. Kodittomilla on usein myös nälkä ja jano, pulaa lääkkeistä ja vaatteista. Moni on ollut vangittuna tai vaarassa tulla vangituksi. On jopa mahdollista, että muutama koditon kuuluu johonkin vieraaseen heimoon tai uskontoon.

Tuossa tilinteossa tuskin hyödyttää vedota siihen, että naapurivaltio oli vieläkin pahempi.

boy-standing-in-refugee-camp-in-gevgelija-serbia-dsc_8453.jpg
Kuva: SOS Children’s Villages Canada

Tapaus Trump: Oikea mielipide on moraaliakin tärkeämpi.

Minua ei niinkään kauhistuta Trumpin luonne. Ei edes se, että puolet amerikkalaisista halusi hänet johtajakseen ja esikuvakseen. Minua kauhistuttavat ne monet suomalaiset äärilaidan uskonnolliset, papitkin, jotka korottavat Trumpin lähes messiaan asemaan. Heille moraaliakin tärkeämpää on oikea poliittinen tai yhteiskunnallinen mielipide, ja näistä kaikista mahdollisista mielipiteistä yksi on ylitse muiden: Israel.

On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka kovan linjan kristillisten suhtautuminen Trumpin käyttäytymiseen on muuttunut. Aikaisemmin retoriikkaan kuului, että ”Jumala kyllä voi käyttää johtajaa, vaikka tällä olisi omat luonteenheikkoutensa”. Mutta jossakin vaiheessa puutteista tulikin ansio, jotakin joka nimenomaan todisti Trumpin olevan Jumalan valittu. Raamatusta löytyi ajatuksen tueksi henkilöitä kuten mielenvikaisesti käyttäytyvä Simson tai hairahteleva Daavid. Juuri heitä Jumala käytti! Juuri se, että Trump rikkoo lähes kaikkia mahdollisia moraalisääntöjä, todistaa hänen olevan osa Jumalan suunnitelmaa! Jumala on aina valinnut suuriin tehtäviin epätäydellisiä ihmisiä!

Olen lukenut Yhdysvaltojen vaalikamppailun aikana kirjoituksia, joissa ihan vakavalla naamalla väitetään, että jos joku ei kannata Trumpia, hän ei ole oikea kristitty. Kun sitten esille nostetaan sellaiset Trumpin käytösongelmat kuten vaikkapa valehtelu, uhkailu ja solvaaminen, samat ääriuskonnolliset ovat sormi pystyssä ojentamassa toisen tuomitsemisesta. ”Meidän tehtävämme on siunata Trumpia, ei arvostella! Meidän tehtävämme on rukoilla hänen puolestaan!”

Minua ei kauhistuta Trump. Minua kauhistuttaa jos kristityt, joiden tulisi olla valona, hurraavat pimeydelle. On järkyttävää, että vielä tänään, Euroopassakin, jopa kirkon piirissä osoitetaan tukea sellaiselle valtionjohtajalle, joka on julkisesti asettunut etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä vastaan, ja jolla on myös valta tuhota heitä.

Tässä kaikessa on jotakin liian tuttua.

Suomi — Kognitiivinen uskontotiede -sanakirja

Oletko aina halunnut tietää, miten puhua uskosta ja Jumalasta fiksusti? Miten saada vaikeat asiat kuulostamaan yksinkertaisilta ja yksinkertaiset asiat vaikeilta? Ei hätää! Kirja  Uskonto ja ihmismieli (toim. Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen & Tom Sjöblom) antaa vastauksen. Ohessa on tärkeimmät uskontoon liittyvät sanat käännettynä kognitiivisen uskontotieteen kielelle. Ei muuta kuin evankelioimaan!

Ajatus — Spontaani eksegeettinen reflektio (SER)

Herätys — Representaatioiden epidemiologia

Ihme — Intuition loukkaus

Jumala — Intuitionvastainen agentti

Jumalakuva — Intuitionvastaisen agentin representaatio (IAR)

Kulttuuri — Ekolokero

Oppi — Kulttuurisen ryhmävalinnan kognitiivinen sekoite (KRKS)

Opetus — Skeemojen muodostamisen fasilitaatio (SMF)

Raamattu — Sekundaariagentti

Rituaali — Kallis signaali

Seurakunta — Kiintymysjärjestelmä

Siunaus — Erityisinstrumenttirituaali (EIR)

Tieto — Strateginen informaatio

Tunne — Somaattinen merkitsijä

Uskonto — Evolutiivinen maisema

Uskovainen — Patientti (potilas)

Vertaus — episodien muodossa representoitu narratiivi (EMRN).

Abraham #1

Ja tapahtui niin, että varhain aamulla Jumala puhui Abrahamille: ”Uhraa minulle Iisak.” Abraham tunnisti heti Jumalan äänen, olihan sama ääni kerran aikaisemmin käskenyt hänet lähtemään pois kotoaan Kaldean Urista. Abraham nousi vuoteeltaan. Hän otti mukaansa veitsen Iisakin paloittelua varten, köyden hänen sitomistaan varten ja polttopuut hänen polttamistaan varten. Abraham oli kuitenkin jo vanha, joten hän pyysi Iisakia kantamaan polttopuut. Hänellehän ne loppujen lopuksi kuuluivat.

Abraham kyllä tiesi, että Jumala ei tulisi vaatimaan häneltä mitään näin järjetöntä kuin oman poikansa tappaminen. Iisak ei ollut tehnyt mitään niin pahaa. Silti hän lähti matkaan, koska, niin — miksi hän oikeastaan lähti matkaan? Ajatteliko Abraham huijaavansa itseään vai Jumalaa? Tai Iisakia tai Saaraa? Tai kenties jotakin vieläkin pelottavampaa: ajatteliko hän ollenkaan?

Matkaa oli tehty jo kolme päivää. Iisak alkoi käydä hermoille. ”Isä, milloin olemme perillä? Isä, miksi me oikeastaan olemme täällä? Isä, mitä tarkoittaa uhraaminen?” Iisakin kitinääkin pahempaa oli, että Abraham ei itsekään tiennyt vastauksia. Lopulta hänen mieleensä hiipi kauhea ajatus: mitä jos Jumala oikeasti haluaakin hänen uhraavan Iisakin? Kenties tämä näännyttävä matka erämaassa ei lopu ennen kuin hän tarttuu veitseen ja tekee sen, mikä miehen on tehtävä.

Täynnä uskon varmuutta Abraham kohotti kätensä ja iski veitsensä kohti Iisakia. Mutta koska Abraham oli jo vanha ja matkasta väsynyt, ja koska Iisak ärsyttävästi rimpuili köysissä, hänen lyöntinsä lopulta vain hipaisi Iisakin olkapäätä ja iskeytyi lopulta kiveen. Veitsi oli pilalla.

Abraham irrotti Iisakin köysistä. Yhdessä he palasivat iloiten kotiinsa. Saara nauroi.