Syntiset tervetuloa — Kanadaan?

Tällä viikolla Kanadan Vancouverissa järjestetään suuri Festival of Hope -evankelioimistapahtuma. Tapahtuman pääpuhujaksi on kutsuttu Franklin Graham. Kanadassa pohditaan parhaillaan: voiko jyrkän kielteisesti muslimeihin ja seksuaalivähemmistöihin suhtautuva ja Trumpin politiikan näkyvä kannattaja olla pääpuhuja kulttuuriltaan hyvin toisenlaisessa maassa? Voiko yhdessä maassa puhua yhtä ja toisessa toista: kotimaassa ”America first” ja naapurissa ”Jesus first”? Entä lakkaako Franklin Graham olemasta poliittinen vaikuttaja sillä hetkellä, kun hän ylittää Kanadan rajan? Kutsujien mielestä kyllä, toisten mielestä ei.

Erityisen ongelmallisiksi nähdään Grahamin lausunnot, joiden mukaan kaikilta muslimeilta tulee kieltää pääsy Yhdysvaltoihin ja kaikilta seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta pääsy kirkkoihin. Myöskään Trumpin valinnan julistaminen ”Jumalan tahdoksi” ei Grahamilta ehkä ollut kovin kaukonäköistä ja kristittyjen yhteyttä rakentavaa.

Joukko kanadalaisia pastoreita on sitä mieltä, että Franklin Grahamin kutsuminen Vancouveriin juuri nyt on huono ajatus. Itse asiassa yli puolet Vancouverin alueen pastoreista toivoo, että tilaisuuden pääpuhuja vaihdetaan. Muitakin vaihtoehtoja olisi, esimerkiksi kanadalais-amerikkalainen Ravi Zacharias. Sen sijaan evankelioimistapahtuman perumista kukaan ei toivo. Hyvän sanoman julistamiselle nähdään tarvetta. Festival of Hope -tapahtumaa on valmistelu jo pari vuotta.

Fanklin Grahamin kutsumiselle puhujaksi on helppo löytää myös puoltavia näkökulmia. Kirjoittihan esimerkiksi Paavali filippiläisille, että mitäpä näistä nyt ongelmaa tekemään, ”kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan.”  Ja minä ainakin uskon, että Billy Grahamin poika haluaa vilpittömästi julistaa Kristusta, tosin ehkä hieman menestysteologisin maustein. Mutta — kuten sanottu — ”mitäpä näistä”.

Mutta vaikka motiivit olisivatkin kunnossa, onko kohderyhmä oikea? Enää ei olla Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeellä vaan maallistuneessa Vancouverissa. Jos maahanmuuttajat ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät ole tervetulleita Grahamin Yhdysvaltoihin, miksi he kokisivat olevansa tervetulleita hänen tilaisuuteensa rajan toisella puolella? Mikä olisi se rakkauden sanoma ja millainen se Jeesus, jota jyrkistä mielipiteistään tunnettu Graham heille julistaisi? Voiko samaan aikaan näyttää ovea ja kutsua sisälle?

On olemassa vaara, että kaiken kuhinan jälkeen tapahtuman keskipisteenä ei olekaan evankeliumi vaan Franklin Graham. Tai, pahimmassa tapauksessa, Donald Trump.

– – – – –

Asiasta lisää:

Pastorien avoin kirje
Christianity Today
Festival of Hope

 

 

Tapaus Trump: Oikea mielipide on moraaliakin tärkeämpi.

Minua ei niinkään kauhistuta Trumpin luonne. Ei edes se, että puolet amerikkalaisista halusi hänet johtajakseen ja esikuvakseen. Minua kauhistuttavat ne monet suomalaiset äärilaidan uskonnolliset, papitkin, jotka korottavat Trumpin lähes messiaan asemaan. Heille moraaliakin tärkeämpää on oikea poliittinen tai yhteiskunnallinen mielipide, ja näistä kaikista mahdollisista mielipiteistä yksi on ylitse muiden: Israel.

On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka kovan linjan kristillisten suhtautuminen Trumpin käyttäytymiseen on muuttunut. Aikaisemmin retoriikkaan kuului, että ”Jumala kyllä voi käyttää johtajaa, vaikka tällä olisi omat luonteenheikkoutensa”. Mutta jossakin vaiheessa puutteista tulikin ansio, jotakin joka nimenomaan todisti Trumpin olevan Jumalan valittu. Raamatusta löytyi ajatuksen tueksi henkilöitä kuten mielenvikaisesti käyttäytyvä Simson tai hairahteleva Daavid. Juuri heitä Jumala käytti! Juuri se, että Trump rikkoo lähes kaikkia mahdollisia moraalisääntöjä, todistaa hänen olevan osa Jumalan suunnitelmaa! Jumala on aina valinnut suuriin tehtäviin epätäydellisiä ihmisiä!

Olen lukenut Yhdysvaltojen vaalikamppailun aikana kirjoituksia, joissa ihan vakavalla naamalla väitetään, että jos joku ei kannata Trumpia, hän ei ole oikea kristitty. Kun sitten esille nostetaan sellaiset Trumpin käytösongelmat kuten vaikkapa valehtelu, uhkailu ja solvaaminen, samat ääriuskonnolliset ovat sormi pystyssä ojentamassa toisen tuomitsemisesta. ”Meidän tehtävämme on siunata Trumpia, ei arvostella! Meidän tehtävämme on rukoilla hänen puolestaan!”

Minua ei kauhistuta Trump. Minua kauhistuttaa jos kristityt, joiden tulisi olla valona, hurraavat pimeydelle. On järkyttävää, että vielä tänään, Euroopassakin, jopa kirkon piirissä osoitetaan tukea sellaiselle valtionjohtajalle, joka on julkisesti asettunut etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä vastaan, ja jolla on myös valta tuhota heitä.

Tässä kaikessa on jotakin liian tuttua.

Jo Cox ja Rakkauden voitto.

cox.jpg

Hyvän ja pahan jakolinja on yhä näkyvämpi. Ei, se ei kulje ainoastaan ihmisten tai puolueiden välillä, se kulkee myös ihmisen sisällä. Silti: jakolinja se on, ja jakaessaan se repii yhä enemmän. Se repii sydämen rikki.

Vaikeneminen ei ole välimuoto. Se ei ole vaihtoehto. Vaikeneminen on nykytilanteen salaista rakastamista ja sen hiljaista toivomista, että mikään ei tästä miksikään kovin paljon muuttuisi. ”Jospa tämä tästä.”

Minulla on huonoja uutisia: Pahempaa tapahtuu. Mutta myös parempaa tapahtuu. Sekä hyvällä että pahalla on taipumus jalostua. Maailma menee sekä parempaan suuntaan että huonompaan suuntaan. Ennemmin tai myöhemmin jokaisen on tehtävä ideologinen valinta, valinta totuuden ja valheen välillä.

Brittikansanedustaja Jo Coxin surma oli järkyttävä. Kaikki surmat ovat järkyttäviä. Kaikki pienten lasten äitien teloitukset — tai karkoitukset, lukija huomatkoon tämän! — ovat järkyttäviä. Pakolaislapsen, -äidin tai -isän hukkuminen välimereen on järkyttävää. Mutta Coxin surma oli julkea hyökkäys hyvyyttä ja oikeudenmukaista vastaan. Silti monet Suomenkin sivistysvaltiossa iloitsevat tästä teloituksesta!

Ne, jotka turvautuvat väkivaltaan, ovat raukkoja. Ne, jotka uhkailevat täällä asuvia tai tänne tulevia, ovat pelkureita. Ne kansanedustajat, jotka saavat edellä mainituilta ryhmiltä äänensä, ovat kaikista ihmisistä surkuteltavimpia.

Vihaa vastaan on vaikea taistella. Jos vihaa vastaan taistelee vihalla, on jo hävinnyt. Muutamat ovat taistelleet hyvän taistelun ja voittaneet. Martin Luther King, Nelson Mandela, Jeesus Nasaretilainen, Jo Cox.

Kiitos heille.

 

Lakki päästä, rehtori ja opettaja.

Siis suunnilleen näin: Opetusvirasto puolusti rehtoria, joka provosoitui opettajasta, joka provosoitui oppilaasta, joka provosoitui opettajasta, joka provosoitui toisesta oppilaasta, joka ei ottanut huppua päästään, jota olisi ehkä kannattanut käyttää.

Kyseisessä tilanteessa rehtori ei käyttänyt rehtorin käytössä olevia kasvatuksellisia keinoja, vaan vastasi tarpeettomalla voiman käytöllä – antamalla potkut.

Myöskään Opetusvirasto ei ole tapahtuman jälkeenkään ymmärtänyt tekonsa moitittavuutta. Se sysää syyn opettajalle eikä käsitä omaa asemaansa opetusvirastona.

Hyvät rehtori ja opettaja, mitä jos ottaisitte lakin pois päästänne ja pyytäisitte nöyrästi anteeksi. Näyttäisitte vähän esimerkkiä, kasvatusalalla kun olette.

Aikuisten oikeesti.

Ilta-Sanomien artikkeli

R.I.P. Kaksi soittajaa.

Olipa kerran kaksi soittajaa, jotka lähtivät kiertämään Suomea. Ensimmäisenä etappina oli Tervakoski. Sieltä matka jatkui kolmostietä pitkin etelään aina Länsi-Afrikan Gambiaan, josta tie vei lopulta Saksan ja Hollannin kautta Belgiaan.

Matkaa kahdelle soittajalle kertyi liki 16 000 kilometriä. Etappeja matkan varrella oli nelisen sataa.

Kaksi soittajaa pysytteli yleensä piilossa. Nekin, jotka onnistuivat löytämään kaksi soittajaa, jättivät heidät aina rauhaan. Paitsi kerran. Belgiasta kahta soittajaa ei enää löydetty. Heidän maallinen majansa oli rikottu ja kaksi soittajaa kadonneet.

Kaksi soittajaa jättivät jälkeensä mission: ”Haluamme muistuttaa, että elämässä todella tärkeitä asioita on kaksi: musiikki ja ystävyys.”

Kevyitä multia, kulkijat. Matkanne jatkuu sydämissämme.

Juoksija ja Haaskalintu.
Linkki: Kahden soittajan tarina.

kaksi_kulkijaa

Mr. Sauli Niinistö, 12th president of Finland

I am 48 years old. There’s never been a president from National Coalition in my lifetime. The first 18 years of my life Kekkonen was a synonym for president. Then, the next 30 years Social Democrats ruled the institution. Finally, things have changed.

I was surprised to see myself so fascinated by these elections. It was not only having these new platforms for discussions, like Twitter and Facebook – which really saw a breakthrough here in opinion formation.  It was not only because of a bitter defeat 6 years ago when my candidate run second with a very small marginal, and looking for a compensation now.

This election was something more. It was a combat between old and new, reason and emotion,  integrity and fabrication.  It was a supermarket for opportunists to push forward their personal agenda – regardless of how much or little this had to do with the election itself and the scope of presidential power.

The game was over three days before it was over. The last public debate was executed without any new openings or drama. The last poll was published without any significant change to previous ones. The biggest buzz in social media was gone.

Today we’re going to have a new president-elect. He claims to be a man of deeds, and that’s what we need. Enough talk now. And I’m afraid the time will come very soon, when Finland really needs a strong leader and a man of strong values.

God bless you Mr. President.