”Tota kautta pääsisit nopeammin.”

Nousin bussista Kansallisteatterin edessä ja lähdin kävelemään kohti yliopistoa. Olin juuri tylysti ohittanut Suomi ensin -teltan, joka sillä hetkellä tarjosi turvapaikan kahdelle maahan tuijottavalle värjöttelijälle, kun eteeni asteli kookas, erittäin suomalaisen oloinen mies. Hän osoitti kädellään Suomi ensin -telttaa ja sanoi: ”Tota kautta pääsisit nopeammin”.

Valehtelisin jos väittäisin, että eletty elämäni kelautui sillä hetkellä filminauhana silmissäni. Mutta monenlaisia asioita ehti käydä mielessäni. Yksi niistä oli, miten pahasti mies pahoittaisi mielensä, jos en kääntyisi osoittamaan kunnioitusta Suomi ensin -leirille? Tyytyisimmekö argumentoimaan mahdollisia näkemyserojamme hillityn faktapohjaisesti vai olisiko edessä se kaikkein pahin: argumentum ad hominem?

Kaiken uhalla päätin paljastaa skrodelle kysyjälle aikomukseni: ”Joo, mutta olen menossa juuri tuohon päinvastaiseen suuntaan.” Koska kumpikin meistä uskomme toiston voimaan, kertasimme vielä sanomamme. Yllätyksekseni mies tulikin minua askelen verran vastaani, ei onneksi fyysisesti, vaan vertauskuvallisesti. Hän sanoi iloisella, lähes laulavalla nuotilla, noin oktaavin edellistä repliikkiään korkeammalta: ”No kuule mene ihan vaan sieltä! Jos sä kerran pääset sieltä nopeammin, niin mene sitten ihmeessä sitä kautta, menemene!”

Tyytyväisenä siitä, että ratkaisimme asiamme sivistyneesti ja nopeasti, jatkoin matkaani. Parikymmentä metriä käveltyäni aloin huolestua eteeni ilmestyvien verkkoaitojen vuoksi. Tajusin, että ennen pitkää nämä aidat kääntyisivät minua vastaan. Pystyin vaikeuksitta kuvittelemaan miehen hykertelevän jossakin Suomi ensin kojun edustalla, salaa vakoilevan minua ja odottavan, milloin se arka reppuselkäinen opiskelija palaisi nolona takaisin ja sanoisi: ”Voi kunpa olisin uskonut sinun sanojasi, tietäjä. Osoittamasi reitti olisi todellakin ollut nopeampi!”

Jatkoin matkaani aitojen vierustamaa reittiä Rautatientorin eteläpäätyyn. Suoraan edessäni oli turvapaikanhakijoiden leiri ja välissämme korkea verkoaita. Hilasin yhtä aitaa sivuun ja kampesin itseni avautuneesta pienestä aukosta kohtalaisen vaivattomasti ulos. Keskustelukumppanini ei olisi tähän pystynyt. Hänellä oli lihaksia liikaa.

Etäämmälle päästyäni pysähdyin ja käännyin katsomaan takaisin. Miten kauan menisi, että laulava reittioppaani rientäisi paikalle ihmettelemään, että mihin se kaveri katosi? Meni minuutti. Näin hänen ilmeensä ja pystyin lukemaan hänen ajatuksensa. Kohteliaisuussyistä en kuitenkaan paljasta niitä.

Sen sijaan paljastan oman ajatukseni, ja se on: kannattaa suosia suoraa viestintää. Koko tältä episodilta olisi vältytty, jos minulle olisi sanottu: ”Tästä ei saa mennä.” Itsepäisenä ja tiedonhaluisena olisin ehkä kysynyt perusteluja, ja sellaiseksi minulle olisi riittänyt: ”Reitti on suljettu.” Mutta ei, sen sijaan piti puhua oraakkelimaisesti jostakin nopeammasta reitistä tuntemattomaan.

Toisaalta, kyllä tämä episodi oli näpäytys myös minulle. Opin, että kaikki Suomi ensin -teltan edessä hengailevat isot, vähähiuksiset ja mustiin pukeutuneet ihmiset eivät välttämättä ole eri tavoin ajattelevalle turvallisuusuhka. He saattavat olla pohjimmiltaan hyväntahtoisia kaupungin virkamiehiä, niin kuin ilmeisesti juuri tämä kaveri oli. Mutta niin uskomattomalta kuin tämä ehkä kuulostaakin: jopa virkamies voi erehtyä.

Minun reittini oli nopeampi.

Näyttökuva 2017-04-23 kello 13.09.19.png

Yksi kommentti artikkeliin ””Tota kautta pääsisit nopeammin.”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s