Minä, mamu, Migri ja messu

Omassa nuoruudessani merkittävä kirkollinen puheenaihe oli, saako pyhässä paikassa soittaa haitaria. Myöhemmin keskusteltiin siitä, saako nainen saarnata. Lopuksi tanssittiin, paitsi ne joille tanssi oli syntiä.

Taas kerran esillä ovat samat kysymykset: kuka, mitä, kenelle. Päivi Räsäsen luentoa avioliitosta ei Kallion seurakunta juuri nyt halua kuulla. En tosin haluaisi minäkään, sillä johan tuota avioliittoa on tuutattu riittävästi. Healing Roomsin rukoustapahtuma Vanhassakirkossa herättää epäilyjä: ettei vaan mennä lupaamaan parantumista? Uusimpana keskustellaan siitä, saako Migrin viranomaispäätöksiä lukea kirkossa, ja jos saa, onko se tehtävä lyhyen vai pitkän kaavan mukaan. Ja entä jos Migrin lausunnot sopivatkin kirkkoon, miten on Kelan tai käräjäoikeuden päätösten laita?

Kaikki tämä todistaa siitä, että kirkko on suomalaisille samaan aikaan pyhä ja paha paikka. Kirkossa pitää pelätä — jos ei enää Jumalaa niin ainakin kirkkovaltuustoa ja paikallissanomien toimittajaa. Paitsi että on niitäkin, joille suurin pelko on, ettei tule huomatuksi lainkaan. Silloin kelpaa vaikka jalkapuu kirkon edessä.

Minä olen sitä mieltä, että jumalanpalvelus on kirkkokansan juhla, ja sellaisena se tulee myös säilyttää. Messussa ihminen saa tankata itseensä sanaa ja syntien anteeksiantoa niin paljon, että jaksaa taas arjessa. Ei ole monta niin hienoa paikkaa kuin kirkko. Jumalanpalveluksen jälkeen, viikon seuraavien 167 tunnin aikana, on sitten ihmisen vuoro palvella: edistää rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, parantaa maailmaa. Kirkkokansa saa kyllä ilman papinkin apua selville, mikä maailmassa tai Migrissä on pielessä. Onneksi, ja valitettavasti.

Toki silläkin on merkitystä, kuka kirkossa puhuu. Mutta vieläkin tärkeämpää on, mitä puhutaan ja kenestä. Sana itse kehottaa pyrkimään rauhaan kaikkien kanssa. Siksi en kaipaa omaan kirkkooni yhtään enempää vastakkainasettelua sen enempää meidän ja mamujen välille kuin konservatiivien ja liberaalien välille, tai vaikkapa kirkkokansan ja Maahanmuuttoviraston välille.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s